* MAASÄTEILYN  MITTAUSVÄLINEITÄ *

 
 
Maasäteilyä on mitattu muinaisista ajoista saakka monen mallisilla varvuilla ja muilla välineillä. Varvuilla on eri kielissä yleensä toivomista ja ennustamista tarkoittavia nimityksiä.

Latinaksi

Virgula Divina, Virgula Divinatoria, Virgula Divinatrix

Englanniksi

Divining rod, Y-Rod, L-Rod

Saksaksi

Wünschelrute

Ruotsiksi

Slagruta, Vinkelpinna

Tanskaksi

Ønskekvist

Venäjäksi Vétotshka, lozá, rámka lazahóda, valshébnaja lazá

Latinaksi varvun käyttöä tarkoittava sana on rhabdomanti, joka puolestaan juontaa juurensa kreikankielisestä sanasta rhabdos eli suomeksi oksa tai varpu. Nykyisin on italian kielessä vielä varvun käyttöä ilmaisevana sanana rabdomanzia.

Maasäteilyn mittaamiseen voidaan käyttää mm. seuraavia välineitä ja tapoja:
* Y-mallinen puinen tai metallinen varpu
* L-malliset kulmapuikot
* Esoteerinen varpu
* Heilurit
* Muut eksoottiset välineet
* Rautakanki ja lapio
* (Mittaus kädellä)
* (Näkeminen)

Y-varpu

Yleisin varputyyppi on ollut Y-mallinen puinen tai metallinen varpu. Varpua on pidetty tavallisesti käsissä siten, että kämmenpuolet ovat ylöspäin ja varvun vapaat päät ovat tulleet ulos etusormen ja peukalon välistä. Varpua jännitetään kääntämällä varvun haarat melkein samalle linjalle ja yrittämällä pitää varvun keskikohtaa osoittamassa vaakasuorassa eteenpäin. Tällöin pienetkin ranteen kiertoliikkeet saavat varvun keskiosan joko laskemaan tai nousemaan. Varpu siis toimii ranteiden tiedostamattomien liikkeiden mekaanisena vahvistimena taikka osoittimena. Alun perin Y-varpu valmistettiin sopivan sitkeästä ja paksuisesta puun tai pensaan oksan haarasta. Suomessa tuore pajuvarpu on ollut yleisimmin käytössä. Varvun molemmat haarat ovat suurin piirtein yhtä paksuja, noin viidestä kymmeneen millimetriin. Yhteisen osan sopiva pituus on kymmenestä kahteenkymmeneen senttimetriin. Käyttökelpoisen varvun saa tehdyksi myös kahdesta erillisestä oksasta, jotka sidotaan päistään yhteen vaikka maalarinteipillä.

Nykyisin käytettyjen varpujen koko vaihtelee noin metrin pituisesta muutaman senttimetrin pituiseen. Pienimmät varvut on tehty pianolangasta. Kukin varvun käyttäjä valitsee varpunsa koon, materiaalin ja muodon mieltymystensä ja käyttötarkoituksensa perusteella. Jotkut varvun käyttäjät ovat laakeroineet varvun kädessä pidettävät osat varvun toiminnan herkistämiseksi. Jotkut vannovat ainoastaan tuoreesta pajusta tehdyn varvun nimeen ja joillekin kelpaa ainoastaan messinkilankainen varpu. Nykyiset Y-varvut ovat melkein aina metallilangasta valmistettuja.

Nykytietämyksen mukaan varvun materiaalilla ei ole merkitystä varvun toimintaan. Viimekädessä varpujen rakennusaineen ja muodon ratkaisevat kunkin käyttäjän henkilökohtaiset mieltymykset.

 kuva1.gif (2574 bytes)      kuva2.gif (2973 bytes)

Oikea ote Y-varvusta ja varvun taipuminen alaspäin. Varpu saattaa joissain tapauksissa myös kääntyä ylöspäin.
Kuva on Dan Mattsonin kirjasta Jordstrålning.

 

kuva3.gif (30479 bytes)

Malmien etsimistä ja kaivamista Gregorius Agricolan teoksen De Re Metallica mukaan vuodelta 1556.

Ylläolevassa Agricolan teoksen kuvassa on kuvattu entiseen kaivostoimintaan ja malminetsintään liittyvää varvun käyttöä. Taustalla mies veistää puusta varpua, vasemmalla asiantuntija etsii malmia ja vasemmalla etualalla varpumiehen varpu osoittaa malmiesiintymää. Taiteilija on ehkä ottanut hieman taiteellisia vapauksia kuvatessaan otteita varvusta. Kuvan esittämänä aikana varpumiehet olivat erittäin arvostettuja asiantuntijoita, joilla oli ammattikuntaa osoittava virka-asu. Asuna oli nahkainen hännystakki, josta on vähitellen kehittynyt nykyinen juhla-asu, frakki. 

L-varpu

L-malliset kulmapuikot ovat nykyisin yleisemmässä käytössä kuin entiset Y-malliset varvut. Näitä puikkoja valmistetaan erilaisista metallilangoista, kuten hitsauslangasta tai kuparilangoista. Näitä varpuja tehdään myös kiillotetuista, ruostumattomista teräs- tai messinkitangoista. Varpujen rakennusaineella ei varsinaisesti ole merkitystä varpujen toimintaan, sillä varvut ovat vain mekaanisia osoittimia lihasten aiheuttamalle varpuilmiölle. Kuitenkin yksilölliset mieltymykset voivat olla hyvin tärkeitä varvun raaka-aineen ja varvun mitoituksen kannalta. Usein L-varvun pystysuora osuus on varustettu löysällä putkimaisella kahvalla sivuttaisliikkeen herkistämiseksi. Joskus joku maasäteilyjen tutkija on jopa päätynyt pitkien kokeilujen jälkeen ainoina oikeina pelkästä puusta tehtyihin, kädensijoistaan laakeroituihin L-varpuihin.

L-varpuja pidetään käsissä kuten pistooleja. Puikkojen vaakasuora osa ei saa koskettaa etusormia eikä puikkoja saa puristaa. Puikkojen vaakasuoraa osaa pyritään pitämään niin pystyssä, että ne melkein kallistuvat itsestään jommallekummalle puolelle. Tällöin ne pienestäkin ranteen tai käsivarren kiertoliikkeestä kääntyvät osoittamaan sivulle.

L-mallisten puikkojen vaakasuoran osan pituus vaihtelee käyttäjän mieltymyksestä ja tarpeesta riippuen kymmenestä senttimetristä metriin. Yleisimmin L-varpua pidetään molemmissa käsissä samanaikaisesti, mutta jotkut käyttävät vain yhtä varpua. L-varvun vaakasuorat osat kääntyvät mitattavassa kohteessa joko sisäänpäin tai ulospäin, riippuen opetellusta varpureaktiosta tai mitattavan kohteen erityispiirteestä. Esimerkiksi ylitettäessä maasäteilylinja, varvut kääntyvät sisäänpäin, mutta ylitettäessä täsmälleen maasäteilylinjojen risteyskohta, varvut kääntyvät ulospäin. Sen alueen halkaisija, missä varvut kääntyvät ulospäin, on vain noin kaksikymmentä senttimetriä, joten kädet eivät saa olla tämän varpureaktion kohdalla tätä kahtakymmentä senttimetriä etäämmällä toisistaan. Varvun käyttäjät voivat lisäksi soveltaa yksilöllisesti erilaisia omia, varsin erikoisiakin mittaustekniikoita.

 

kuva4.gif (3041 bytes)   kuva5.gif (3735 bytes)

L-malliset kulmapuikot.     Kulmapuikot kääntyneenä ulospäin.
Kuvat Dan Mattsonin kirjasta Jordstrålning.

 

Esoteerinen varpu

Kolmas varputyyppi on esoteerinen varpu. Saksaksi sen nimi on Universal-Rute ja englanniksi bobber. Englannin kielinen nimitys bob tarkoittaa kiinteän heilurin päässä olevaa painoa. Suomeksi tätä varpua voitaisiin kutsua myös vaikka heilurivarvuksi. Tämän varvun muodostaa kädessä kahvana pidettävä puu- tai muovitangon pätkä, johon on kiinnitetty jäykähkö, noin 20 – 50 cm pitkä joustava metalli- tai muovilanka, jonka päähän on kiinnitetty puu- tai muovipallo. Tästä heilurivarvusta pidetään kiinni kuten karttakepistä. Sillä osoitetaan eteenpäin ja tilanteen mukaan sen pää alkaa heilua edestakaisin ylös ja alas. Sen pää voi tehdä myös vaakasuoraa tai ympyränmuotoista liikettä. Nämä liikkeet ja niiden voimakkuus kertovat tämän varvun käyttäjille erilaisia asioita tutkittavasta kohteesta.

 kuva6.gif (2697 bytes)

Esoteerinen varpu

Yleensä tätä varputyyppiä ei käytetä maasäteilyilmiöiden tutkimiseen, sillä se on siihen tarkoitukseen hieman liian hidas reagoimaan. Universaalivarpu on parhaimmillaan samoissa käyttötarkoituksissa, kuin tavallinen heilurikin.

Muut eksoottiset maasäteilyn mittausvälineet

Eri puolilla maapalloa on kehitetty erilaisiin varpuilmiöihin reagoivia moninaisia varpuja, joita niiden käyttäjät pitävät käyttötarkoituksiinsa parhaiten sopivina. Joistain sivullisista ne eivät taas vaikuta olleenkaan vakuuttavilta. Näistä varvuista on ohessa kuvattu muutamia.

Lercher-antenni

Lercher-antenni on jäykästä, ohuesta metallitangosta tehty Y-varpu, jonka eteenpäin osoittavassa silmukassa on johtava luisti, jolla oikosuljetaan sähköisesti silmukkaa. Silmukan pituussuunnassa on luistin asemaa osoittava asteikko. Tämän varvun käyttäjät uskovat, että varpu reagoi tietyllä silmukan koolla, siis tietyllä silmukan resonanssilla, vain tiettyihin asioihin. Luistin asteikon luvuista on olemassa ohjeluettelo, josta selviää, mihin kohtaan luisti on siirrettävä, kun halutaan mitata tiettyjä asioita. Näitä varpuja käytetään lähinnä Keski-Euroopassa.

Painolla varustettu kierrejousi

Tämä varpu koostuu peukalon ja etusormen välissä pidettävästä kädensijasta, pätkästä kierrejousta ja jousen alapäässä olevasta painosta. Varpu heiluu edestakaisin mekaanisen resonanssin määräämällä taajuudella pystysuunnassa. Tämän varvun avulla ei saada selville muuta kuin mitattavan asian olemassaolo ja sen voimakkuus. 

 Jännitettyjen käsivarsien etäisyyttä mittaava laite

Tämä mittalaite on U-muotoinen taivutettu jäykähkö teräslanka, jonka päissä on kädensijat. Kädensijojen etäisyys toisistaan on luettavissa kädensijojen välissä olevasta mitta-asteikosta. Kädensijoja jännitetään lähemmäksi toisiaan tietyllä voimalla ja pyritään pitämään kädensijat jatkuvasti samalla etäisyydellä. Kun nyt kuljetaan tutkittavassa paikassa, niin kädet pyrkivät väkisin tiettyjen maasäteilylinjojen kohdalla loittonemaan tai lähestymään toisiaan. Tämä liike on nähtävissä mitta-asteikolta.

Käsien välissä pyörivät varvut

Tämä varputyyppi on sovellutus Y-varvusta. Varpu muodostaa täyden pyöreän silmukan ja sitä pidetään kädessä kuin Y-varpua. Kädensijat on jollain tavalla laakeroidut. Käveltäessä kahden maasäteilylinjan yli, varpu on pyörinyt käsien välissä yhden täyden kierroksen. Sama ilmiö toisin saadaan näkyviin hankalasti myös tavallisella Y-varvulla.

Heilurit

Erilaisia heilureita on käytetty ns. henkimaailman asioiden mittaamiseen jo tuhansien vuosien ajan. Yksinkertaisimmillaan heiluri on tehty pätkästä ompelulankaa, jonka toiseen päähän on solmittu painoksi mutteri tai sormus. Arvokkaammissa heilureissa on langan sijasta käytetty kultaista ketjua. Heilureissa on käytössä monenlaisia painomuunnelmia, ongenpainosta jalokiviin. Yleisimmin painona käytetään pronssista sorvattuja erimuotoisia painoja taikka vuorikiteestä tai kristallilasista hiottuja, monitahkoisia, soikeita tai pallomaisia kappaleita. Joidenkin heilureiden painona on pieni kannellinen kuppi, johon voidaan laittaa pieni määrä tutkittavaa ainetta.

Maasäteilymittauksissa kuljetaan heiluri kädessä tutkittavassa paikassa. Kun saavutaan maasäteilylinjan kohdalle, alkaa heiluri pyöriä. Keskellä mitattavaa linjaa heiluri kääntää pyörimissuuntaansa ja lakkaa vähitellen pyörimästä, kun on siirrytty pois maasäteilykentästä. Yleensä heiluri heiluu keskellä mitattavaa linjaa linjan suuntaisesti. Heilurin pyörimisliikkeen voimakkuudesta voidaan päätellä säteilykentän voimakkuutta.

Heilurin painon aiheuttaman hitausmomentin vuoksi heilurin pyörimisliikkeen muutokset eivät tapahdu kovin nopeasti. Siksi heilurin käyttö maasäteilyn mittaamisessa on varsin hidasta. Heilurin käytön etuna on se, että erilaisia heilureita on aina helposti saatavissa tai niitä voidaan tehdä.

kuva7.gif (2103 bytes) 

Heiluri

Rautakanki ja lapio

Suomessa moni on kuullut kaivonkatsojista, jotka ovat käyttäneet maan kaivamiseen tarkoitettuja työkaluja, kuten lapioita ja rautakankia kaivon paikan etsimiseen. Rautakankea ja lapiota pidetään kädellä ylhäällä tasapainossa ja kävellään halutulla kaivon paikalla. Siinä kohdassa, missä rautakanki tai lapio tuntuu väkisin kääntyvän alas, on vesisuoni. Tämäkin ilmiö perustuu tiedostamattomaan lihasten toimintaan. Kuitenkin kaivonkatsojasta tuntuu siltä, että rautakanki tai lapio taipuu itsestään ja jopa väkisin maata kohti.

Tällaisen kaivonpaikan katsomisen etuna on yhdistetty etsimistyökalu ja kaivamisväline. Kaivon paikan etsimistavalla ei ole merkitystä. Tärkeintä on lopputuloksen hyvyys.

Maasäteilyn mittaus kädellä

Kun varpumies tai –nainen on riittävän kauan mittaillut erilaisia maasäteilykenttiä, niin hänelle kehittyy kyky aistia mitattavia kenttiä ilman mekaanisia apuvälineitä. Hän voi tutkittavassa paikassa esimerkiksi kättään liikuttamalla todeta säteilykenttien paikat ja kenttien voimakkuudet.

Maasäteilyn näkeminen

Jollain maasäteilyn tutkijoilla on kyky ikään kuin nähdä utuisesti maasäteilylinjoja. Tällaisia henkilöitä on todella harvassa. Toinen tapa on vain jotenkin aistia maasäteilylinjoja ja tästä saadun tiedon avulla kertoa linjojen ominaisuuksista.

 

 

Varvun käyttö      Sivun alkuun      Maasäteilyn mittaaminen

[Esittely] [Tapahtumia] [Yleistä] [Ilmeneminen] [Maasäteilylajeja] [Varvun käyttö] [Mittausvälineitä] [Mittaaminen] [Vaikutuksia] [Ongelmia] [Tietojen etsiminen]
 [Linkkejä] [Kirjallisuutta] [Yhteystiedot]