* TERVETULOA  TUTUSTUMAAN *

 

 


 Maasäteilyllä tarkoitetaan nykyisin tiettyihin paikkoihin sijoittuneita, muodoltaan ja vaikutukseltaan erilaisia ja eläville olennoille pääasiassa haitallisia säteilykenttiä. Nämä kentät ovat monella tavalla havaittavissa lähinnä erilaisten vaikutusten perusteella, jotka niillä on kasveihin, eläimiin tai ihmisiin. Maasäteilykentillä tosin on myös monenlaisia myönteisiäkin vaikutuksia. Maasäteilyä ei siis periaatteessa voida pitää pahana tai hyvänä luonnon ilmiönä, vaan siihen on suhtauduttava kuten esimerkiksi vaihteleviin säätiloihin tai vuodenaikojen kiertoon. Maasäteilyn vaikutukset on syytä tuntea, jotta niiden kanssa voitaisiin tulla hyvin toimeen.

Valitettavasti nykyisin ei vielä ole keksitty maasäteilylle tieteellisesti pätevää teoriaa eikä nykytietämyksen hyväksymiä fysikaalisia mittausvälineitä. Maasäteilyä ovat ihmiset kuitenkin mitanneet erilaisilla välineillä jo tuhansia vuosia.
 

  

Suomen Maasäteilyntutkijat ry.

  Yhdistys on perustettu vuonna 1979.
  Vuoteen 2016 saakka nimi oli Sähkö- ja Maasäteilyn tutkijat ry.
  Jäsenmäärä on tällä hetkellä noin 140.
 
Vuosikokoukset ovat yleensä touko-kesäkuussa ja loka-marraskuussa. 
  Yhdistyksen jäsenmaksu on 25 eur / 35 eur vuodessa.
  Pankki: Keski-Suomen Osuuspan
kki, FI20 5089 0540 0760 83

  Yhdistys julkaisee Varpuasiaa-lehteä

  Yhdistyksen sähköposti  smy@maasateily.com
  Yhdistyksen www-sivut  http://www.maasateily.com 

  Jäseneksi voit liittyä täyttämällä ja lähettämällä yhteystietolomakkeen

 

 


Katso ja tulosta yhdistyksen esite: Varpuasiaa-lehden 2013-2014 sisältöä tässä:

     

 

See our prospect!

 

 Lataa ilmainen PDF-lukuohjelma

 

 

      Sivun alkuun       Tapahtumia

[Esittely] [Tapahtumia] [Yleistä] [Ilmeneminen] [Maasäteilylajeja] [Varvun käyttö] [Mittausvälineitä] [Mittaaminen] [Vaikutuksia] [Ongelmia] [Tietojen etsiminen]
[Linkkejä] [Kirjallisuutta] [Yhteystiedot]

[Aloitussivulle]